Puutarha Ystävä -haaste

Karolinan Puutarha -blogissa Karolina haastoi kaikki Puutarha Ystävät seuraavasti:
Tässäpä seuraakin teille jokaiselle (ei vain harvoille ja valituille) Puutarha Ystävälle Ystävänpäivä haaste, saatte myös laittaa sen eteenpäin omassa blogissanne. Haluaisin kuulla sinun tarinasi, vastaa kuvien kera seuraaviin kysymyksiin ja laita haaste eteenpäin:
Vastaanpa nyt omalta osaltani tähän. 

1. Kuka on innosti sinut puutarha-harrastuksen pariin, tai kuka on puutarha idolisi?
Puutarhakärpänen puraisi oikein kunnolla siinä vaiheessa kun olimme oman talon rakentaneet. Ensimmäisiä istutuksia pihalla oli lapsuudenkodistani siirretyt mummun kasvattamat pionit, jotka jo silloin olivat liki 40 vuotta vanhoja. Molemmat mummuni olivat puutarhaihmisiä ja sieltä varmaan verenperintönä on innostus minuunkin tarttunut.
Ollessani nuorimmaiselta äitiyslomalla( 10 vuotta sitten), innostuin kasvattamaan siemenestä kesäkukkia. Huomasin homman varsin palkitsevaksi ja siitä asti olen joka kevät jotain kylvänyt. Ensin kesäkukkia ja nyt enemmän perennoja. 


2. Missä ja millainen on kaunein puutarha jossa olet käynyt?
Kovin paljon ei ole tullut kierrettyä puutarhoja. Kesälomareissuilla on katsastettu muutamat kasvitieteelliset puutarhat sekä esim. Mustion linnan puutarha. 
Jokainen puutarha on sinällään kaunis ja tekijänsä näköinen. Sellaiset joissa näkyy omistajan oma kädenjälki ja luovat ratkaisut. Toki suunnittelijan tekemät ovat tarkasti mietittyjä kasvivalinnoiltaan ja kokonaisuudet ehjiä, mutta persoonallisuus tuo tietyn leiman ja pisteen iin päälle. Ja se on mielestäni plussaa. 

3. Mikä on paras puutarha-työkalusi?
Kätevin on pitkävartinen möyhennyskuokka. Sillä on helppo harata rikkakasvit ja möyhentää muutenkin pintamultaa. Pitkä varsi helpottaa työskentelyä eikä tarvitse kontata. 

Kuva Black&Decker
 4. Millaisia juttuja teet puutarha-ystäviesi kanssa?
Tätini on samanlainen puutarhahöperö kuin minäkin ja hänen kanssaan olemme käyneet puutarhamessuilla. Tänä keväänä suuntaamme yhdessä Särkän Perennataimistolle. Harrastamme myös kasvien vaihtoa. 
Blogiystävien kanssa tärkeintä on kokemusten ja ideoiden jakaminen.

Piha ja Puutarha-messut Ouluhallissa 2012
 5. Mikä on puutarha harrastuksessa parhainta? Mistä nautit eniten?
Parasta on tuolla pihalla puuhasteleminen. Siellä saa ajatukset nollattua ja on mulle parasta vastapainoa työlle. Oman käden jälki näkyy myös nopeasti. Illalla saattaa jokin paikka näyttää jo ihan toisenlaiselta kuin aamulla aloittaessa. 
Kovin hyvin en osaa vain olla tekemättä mitään kun pääsen pihalle. Ainakin kuihtuneita kukkia pitää nyppiä pois jos ei muuta. Vanhemmillanikin käydessä saatan pian löytää itseni kukkapenkeistä kitkemästä rikkaruohoja!


Jos et ole tätä haastetta vielä saanut niin nappaahan mukaasi! Tulen mielelläni lukemaan vastauksesi :)

4 kommenttia

  1. Kivat vastaukset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa vaihtelua pysähtyä miettimään vastauksia näihin kysymyksiin. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Näitä haastevastauksia on kiva lukea. Pionit ovat niin upeita! Mustion linna täytyykin laittaa korvan taakse; vaikuttaa mielenkiintoiselta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanssasi samaa mieltä jokaisessa asiassa! Kannattaa käydä tuolla Mustion linnan alueella. Kaunista oli :)

      Poista